sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Syysterveisin Sohviina

En ole saanut aikaiseksi päivittää blogiani pitkään aikaan. Aloitin työt syyskuun alussa lähes kolmen vuoden tauon jälkeen.
Toistaiseksi olen nauttinut työnteosta, hieman vaihtelua päiviin. Paljon on ehtinyt tapahtua työpaikallani näiden poissaolovuosieni aikana. Osa työkavereista on vaihtunut ja työmenetelmät ovat muuttuneet. On vaatinut hiukan sopeutumista minulta ja uuttakin olen opetellut.

Jännitin hieman etukäteen, että miten minut otetaan vastaan, mutta yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki työkaverini olivat iloisia paluustani. Tämä ainoa ei niin innostunut on henkilö joka kuvittelee omikseen työtehtäviäni ja haluaisi jatkuvasti päättää asioista joista minulla on oikeus päättää. On tehnyt näin kuulemma jo lomani aikana toisen henkilön hoitaessa työtehtäviä.

Lapset ovat päässeet hyvin kiinni koulu- ja päiväkotirytmiin. Kuopuskin (2v9kk) on innostunuttarhalainen eikä ole kertaakaan jäänyt itkemään päiväkotiin saatikka sanonut ettei haluaisi mennä. Hän on kuulemma pienimpänä koko päiväkodin lellikki...
Esikoinen tykkää koulunkäynnistä ja iltapäiväkerhosta. On saanut uusia kavereita ja oppinut hieman lukemaan. Keskimmäinen aloitti eskarin ja on open mukaan erittäin innostunut kaikesta, erityisesti laulamisesta. Tämä näkyy myös kotona hänen laulaessaan päivittäin eskarissa opittuja lauluja :)

Hyvin on siis syksy lähtenyt käyntiin tässä perheessä.
Päivät menevät nopeasti ja viikot vaihtuvat.